5 faktaa meidän tulevasta kodista

perjantaina, joulukuuta 15, 2017


MUUTON VIIVÄSTYMINEN

Saatiin juuri kuulla, että muutto uuteen kotiin ei tapahdukaan vielä helmi-maaliskuussa, vaan joudutaan malttamaan vielä huhtikuulle, ennen kuin saadaan avaimet uuteen kotiin. Tavallaan tässä ei ole mitään yllättävää, helposti isot rakennusurakat voi valmistumisellaan heittää kuukauden jos toisenkin. Mutta silti ei meinaa malttaa odottaa!



MERI

Meidän tuleva koti sijaitsee meren äärellä. Meren läheisyys tarkoittaa tietysti kovaa tuulta, mutta sekään ei häiritse, kun saa nauttia sellaisista maisemista kaupunkiympäristössä. Kaupunkiasuminen jakaa yleensä voimakkaasti mielipiteitä, mutta ainakin Helsinki on siinä mielessä erityinen, että kaupungin ääreltäkin pääsee nopeasti metsäisiin tai merellisiin maisemiin. Tämä ei ollenkaan ole itsestään selvyys kaupunkiasumisessa. Ja siitä oon tosi iloinen, kun vielä ainakin seuraava muutama vuosi viihdytään kaupungissa.




VALOISUUS

Yksi tärkein kriteeri asumisessa on mulle valoisuus ja avaruus. Nuo kaks ei oo ehkä se helpoin yhdistelmä keskustan asuntojen hinnat huomioon ottaen. Mutta uudisrakentamisessa on onneksi huomiotu nämä seikat hyvin. Meidän tulevassa asunnossa on ikkunoita kolmeen eri ilmansuuntaan ja osa ikkunoista lattiasta kattoon. Näin neliötkin tuntuu suurenevan. Oon myös iloinen, että jopa vessaan tulee luonnonvaloa katon rajassa olevien ikkunoiden ansiosta.








EKOLOGISUUS

Rakastan vanhoja taloja ja niiden ajan henkeä. Meidän tän hetkinen asuintalo on rakennettu 1928-luvulla, ja siltä ajalta meidän asunnossa on jäljellä mm. ihanat, vanhat kaapin ovet, lautalattia ja korkea huonekorkeus. Uudisrakentamisessa on kuitenkin omat hyvät puolensa, nimittäin ekologinen, tämän päivän ja tulevaisuuden rakentaminen. Aurinkopaneelit, toimiva jätehuoltojärjestelmä ja muut luontoa huomioivat tekijät on oikeasti merkityksellinen seikka pohtiessa "uuden" ja "vanhan" asunnon plussia ja miinuksia.






ONNELLISUUS


Kodissa tulee paljon esille materialistiset seikat ja on ihanaa, että saan muuttaa asumattomaan asuntoon ja nauttia vaikkapa tulevasta, lasitetusta parvekkeesta. Mutta rehellisesti mikään näistä pintapuolisista asioista ei tuntuis miltään, ellei mulla ois toista ihmistä, jonka kanssa kokea niitä. Tulevan kodin tärkein hankinta taitaa olla uusi, isompi sohva, johon me kaks mahdutaan vähän leveämminkin käpertymään yhdessä. Se on mun ensimmäinen mielikuva, kun mietin uutta kotia. Me kaks sohvalla viltin alla katselemassa ulos ikkunasta.

Onko teillä ajatuksia siitä, onko kaupunkiasuminen just parasta, vai  unelmoitteko ihan päinvastaisesta, omakotitalosta jossain kauempana keskustan kuhinasta ja omasta pihasta?

Nina

2 kommenttia

  1. Odotan innolla että pääsen näkemään kuvia teidän uudesta kodista! Tällä hetkellä oma elämäntilanteeni on sellainen että haluan asua kaupungissa asunnossa, mutta tulevaisuudesta ei koskaan tiedä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun kommentoit Vanessa 💗 varmasti tulen laittamaan kuvia uudesta kodista tännekin.😊 Omat ajatukset on aika samanlaiset asumisesta tällä hetkellä. Nyt on hyvä kaupungissa, mutta pidän myös hyvänä vaihtoehtona joskus muuttaa jonnekin etäämmälle. Ihanaa joulun odotusta sulle✨❄️

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate