Irti negatiivisesta energiasta

lauantaina, marraskuuta 26, 2016




Oon itse huomannut etenkin parin viime viikon aikana, kuinka synkät ja pimeät päivät vie energiaa ihan eri tavalla. Uni ei tahdo millään riittää pitämään pirteänä aamusta iltaan ja toisaalta ei huvita mennä kovin aikaisinkaan nukkumaan, jotta ehtii illallakin jotain puuhata.

Siihen on joka vuosi vaikea tottua, että aamulla töihin lähtiessä on pimeää ja samanlainen näky odottaa iltapäivällä töistä palatessa.

Sen sijaan, että jäis kuitenkaan vellomaan näihin talven negatiivisiin puoliin, tuli mulla mieleen montakin hyvää puolta pimeydestä ja keinoja, jolla torjua synkistelyä.


Raikas ulkoilma
Päätä jo aamusta, että tänään ulkoilen. Pienikin happihyppely sisällä vietetyn työpäivän jälkeen virkistää. Varustaudu kunnolla räntäsadetta ja tuulta vastaan.

Valo
Heti aamulla herätessä on paras sytyttää mahdollisimman paljon valoja päälle, niin ettet vahingossakaan jätä unimoodia päälle heräillessä liian pimeään. Mulla on ollut parin viime vuoden ajan kirkasvalolamppu käytössä, joka herättää asteittain valoon. En osais kuvitellakaan enää heräämistä ilman tätä keinotekoista aamuaurinkoa.




Terveellinen arki ja herkutteluhetki 
Pidä yllä terveellistä rutiinia arkiruuassa, älä käytä herkkuja illan piristeenä. Salli kuitenkin itsellesi harkitut herkkuhetket ja tee siitä jotain spesiaalia.

Pakoon arkea
Uppoudu johonkin hyvään kirjaan viltin alla, tai katso putkeen useampi jakso lempparisarjaa Netflixistä. HBO:lla tän hetken sarjoista on pakko mainita Westworld, joka on meidän joka viikon käynnistäjä maanantai-iltaisin.




Koti
Karsi kaikki turha nurkista ja pidä paikat siistinä. Vaaleat pinnat ja materiaalit sisustuksessa luo jo itsessään valoa ympärille ja siisti koti luo harmoniaa. Kaikki pehmeä ja karvainen, niin kotona, kuin vaatteissakin on ihan ehdoton talvella.

Matka lämpöön
Jo syksyllä varattu ulkomaanmatka kevättalvelle antaa pitkäksi aikaa motivaatiota ja jotain, mitä odottaa. Fiilistely ennen reissua vanhoilla lomakuvilla on osa matkan odotusta.

Yhteistä aikaa
Yhteiset peli-illat kavereiden kanssa tai aamiaistreffit piristää kummasti. Hyvissä ajoin ensi viikolle suunniteltu treffi-ilta poikaystävän kanssa tuottaa positiivista odotuksen tunnetta, joka tsemppaa läpi alkuviikon.



By the way lifestyle liike - Kamppi

By the wayn liikkeestä Kampista löytyy vaatteita, kenkiä, asusteita, koruja ja sisustustuotteita. Vaatemerkeissä löytyy mm. Minimum, Beck Söndergaard, Samsoe Samsoe, Twist&Tango, Ted Baker ja Hunky Dory. Liike on sisustettu kauniisti ja valoisa tunnelma piristää kummasti astuessa sisään. Liikkeestä löytyy kaikkea ihanaa hypisteltävää ja tuotteet ovat laadukkaita. Kuvissa aikaisemmin näkyneet pari pientä bambukulhoa on tuolta hankittu. Näin joulun alla sieltä löytyy varmasti jotain kaunista lahjaksikin.

Meillä on jotain arkea piristävää suunnitteilla alkuvuodelle. Vaikka siihen on vielä piitkä aika, en malta olla jakamatta sitä pian teillekin! Snapchatin puolella höpöttelen aiheesta varmasti enemmänkin. Snapchat, ninasusannee. 


Piristävää viikonloppua,

Nina


2 kommenttia

  1. Mulla on ollut viime päivinä vähän vaikeuksia pysyä positiivisena tämän pimeyden ja työstressin keskellä, pitäisi vaan yrittää tsempata! Onneksi viikonloppu ja oma aika auttaa aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän tunteen, välillä ei vaan riitä aika ja energia. Hurjasti tsemppiä ja jaksamista Riikka! ❤️ Toivottavasti myös lähestyvä joulu piristää. 🙂

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate