Puoli vuotta hiusten värjäyksestä

tiistaina, syyskuuta 20, 2016





Mitä mun hiuksille kuuluu tällä hetkellä? Vahingoittiko vaalennus niitä? Kuinka nopeasti sävyteväri hiipui hiuksista? Miten väri on muuttunut hiuksissa puolen vuoden aikana? Mitä tekisin seuraavaksi hiuksilleni?

Viime keväänä, maaliskuussa kävin värjäämässä ylikasvaneet, vaaleat raidat pois. Juuresta alaspäin laitettiin hiuksiin asteen-pari tummempaa sävytettä, kuin mun oma ruskea hius. Ja latvat vaalennettiin asteittain niin, että tavoitteena oli saada hiuksiin luonnollinen sävymuutos tummemmasta juuresta kohti vaaleaa latvaa. Täältä löytyy postausta make overista.

En oo tehnyt hiuksille mitään sen jälkeen, antanut niiden kasvaa vaan. Keväällä juuriin laitettu sävyteväri oli hieman tummempaa, kuin mun oma hius ja alkuun hiuksissa näkyi pieni sävyero hiusten kasvaessa. Sävyte siis pysyi hyvin omassa, värjäämättömässä hiuksessa ja kului vähitellen, noin 2-3 kuukaudessa kokonaan pois. Sävyte antoi kivan kiillon hiuksille, muuttamatta kuitenkaan liikaa omaa sävyä.




Hiusten vaaleat latvat voi olla jonkun makuun hieman liian lämpimän sävyiset, mutta ruskean tyven kans tää vaalea sävy on mun mielestä sopiva. Latvojen väri on pysynyt hiuksissa tosi hyvin haalistumatta ja kesä vaalensi kivasti muutenkin hiusten päällys osaa. Vaalennus kuivatti luonnollisestikin vähän hiuksia, mutta säännöllisellä hoidolla ja leikkaamalla kuivat latvat pois, pysyy hiukset terveinä.

Monet saattaa arkailla leikata pitkien hiuksien latvoja, jos kyse ei oo kunnon lyhennyksestä. Mutta muutaman sentinkin lyhennys saa hiukset näyttämään heti paljon terveemmiltä, eikä se parin sentin ero kirpase kauaa.


aurinkolasit - Ray-Ban / farkkupaita -Vero Moda / tank top - Zara / farkut - Diesel / kengät - Toms



Jos värjäisin, tai tekisin hiuksilleni nyt jotain, laittaisin luultavasti pelkän sävytteen ruskeaan osaan hiuksia kirkastamaan omaa väriä. Viihdyn pitkissä hiuksissa hyvin, joten mallia en menis mitenkään huomattavasti lyhentämään. Välillä mua houkuttelis värjätä hiukset jollain kuparisen, lämpimän ruskealla, tai tummemmalla suklaanruskealla. Mutta oon sen verran tyytyväinen tän hetkiseen tilanteeseen, että menee varmaan taas kevääseen, ennen kuin innostun tekemään jotain uutta.

Joko tuleva syksy on innostanu teidät tekemään make overit hiuksille?


-Nina

2 kommenttia

  1. Hyvältähän nuo näyttää vaikkei värjäystä ookkaan tehty noin pitkään aikaan! Vähän tekis mieli muuttaa tää vahva punainen punakuparisempaan suuntaan, mutta en ole ihan varma... Harkitaan!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna :)

      Sun punainen väri näyttää ihanalta! Välillä pieni vaihtelu kyllä piristää ja kuparinen sävy tois varmaan kivan vivahteen hiuksiin.

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate