Sadepäivä & Netflix / HBO -tärpit

tiistaina, syyskuuta 06, 2016







Viime viikonloppuna herätessä tuntui ihan virallisesti syksyltä, kun ikkunaan ropisi sade ja halutti mielummin jäädä lämpimän peiton alle, kuin hypätä pyörän selkään ja lähteä ulos aamukahville.

Mun "pirteät" aamuheräämiset on selkeesti myöhästyny kesästä ja just sateisina viikonloppuina voi hyvällä omatunnolla nukkuakin pitkään ja pyöräyttää Netflixistä käytiin sarjan. Näiden uusien tv-sarjojen kans käy sama, kuin hyvien kirjojen kans, kun ei malta lopettaa kesken.

Alotettiin viikonloppuna poikaystävän kans HBO:lta uus rikossarja, The Night Of, joka vaikuttaa tosi lupaavalta. Muita vakkarisarjoja mun suosikeissa on Games Of Thrones, tän sarjan tietääkin varmaan jo aika moni. Alkuun en ois kuvitellut innostuvani tästä, mutta peukut poikaystävälle, joka sai mut tähän sarjaan koukutettua.

Ray Donovan -sarja kertoo miehestä, joka hoitaa työkseen "rikkaiden ja kuuluisien" likaiset hommat ja samalla perheessä on omat draamansa. Sarjasta on nyt menossa 4. kausi ja edelleen oon pysynyt mukana.

Katson aika eri tyyppisiä sarjoja ja niistä jännittävin on varmaan Penny Dreadful, psykologinen trilleri, jossa on paljon viitteitä klassiseen kauhukirjallisuuteen. Vaikka nää jutut on tullu joskus mun uniinkin, en malta olla kattomatta tätä, ihanan pelottavaa. :D

HBO:n lisäksi katsotaan viikonloppuisin Netflixistä sarjoja. Mun suurimmat suosikit on klassikko Frendit ja Modern Family, joka on täynnä hauskaa huumoria ja niin hyviä karikatyyrimaisia hahmoja. Näitä on tullu katottua jo useempaan otteeseen, huumori vaan puree uudestaan ja uudestaan.

Uudempi Netflixin alkuperäis rikosdraama Narcos, aloitti just toisen tuotantokautensa. Pablo Escobarin ja huumemaailmaan sijoittuvan sarjan eka kausi oli sen verran hyvä, että varmasti katson tän uudenkin.

Toinen Netflixin oma sarja, House of Cards on poliittinen draamasarja, joka on Kevin Spaceyn hyvän näyttelijän lahjojen lisäksi vaan tosi koukuttava. En oo mitenkään erityisen innokas politiikan seuraaja, mutta tän sarjan teemana se vaan toimii.

Toinen scifi-jännäri Stranger Things on sellanen sarja, jonka kausi katottiin aika nopeasti läpi. Yliluonnolliset jutut, ynnä muut alien-aiheiset tuotannot ei yleensä mua kiinnosta, mutta tää sarja 80-luvun fiiliksissä oli niin hienosti tehty ja tarina oli mielenkiintoinen.


Parasta näissä palveluissa on kyllä se, et mainoksia ei oo ollenkaan ja sarjan voi napsauttaa päälle just silloin, kun sulle on paras hetki.


-Nina

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate