On ihan ok olla surullinen

Suru on tunteista yleensä se eniten peitelty ja piiloteltu. Yks tärkein ja kaunein asia, mitä omalle lapselleen voi opettaa, on se, että jokaisella on oikeus näyttää tunteet. Niitä ei tarvi kätkeä sisälleen ja nieleskellä. Sen takia puhun lapsuudesta, koska nää varhaiset tunnekokemukset ja muistot on niitä tärkeimpiä, mistä voi olla joko hyötyä tai haittaa omassa elämässä myöhemmin.

Vanhemman tehtävä on nimetä lapselleen tunteita, kaikessa laajuudessaan. Ja sanoa, että on ihan ok olla surullinen, niin myös aikuiset voi joskus olla.

Positiivisuus ja iloisuus on yleensä ne hyväksytyimmät tunteet, mutta ihan yhtä lailla suru tarvitsee oman paikkansa. Itku on ihan yhtä luonnollista, siinä missä naurukin. Nää ajatukset liittyen tunteisiin nousi mulle pintaan leffasta, joka on yks parhaimpia, mitä oon hetkeen nähnyt.

Leffatrailerin perusteella olin menossa kattoon Pixarin tuottamaa, uusinta animaatioleffaa 3D-versiona, jossa sattuu ja tapahtuu erilaisia hauskoja kommelluksia, uusimman teknologian keinoin animoituna. Mutta leffa oli paljon, paljon enemmän, mitä tuo pinnallinen traileri antoi ymmärtää.

Eihän nyt aikuinen ihminen voi itkeä, sehän ois jopa vähän noloa.. Mut uskonpa, että yhden jos toisenkin silmäkulmat kostui tän leffan nähdessään. Harva leffa, vähiten animaatio, saa yleensä kyyneleen silmäkulmaan, vaikka aika tunneherkkä oonkin. Mutta tää oli niin taitavasti tehty, että unohdin kokonaan katsovani animaatiota. Elokuva oli täynnä älykkäitä oivalluksia ja toinen toistaan mielenkiintosempia tasoja mielen eri syvyyksissä. Ja tää kaikki niin kauniisti kuvitettuna.

Sen enempää en tästä leffasta kuitenkaan paljasta, vaan varatkaa liput näytökseen Inside Out, ja miettikää leffan nähtyä, herättikö tää teissä samanlaisia tunnekokemuksia ja mietteitä. Oon aika varma, että herättää.