Onnistuneet juhlat

maanantaina, elokuuta 10, 2015




 



 



 



 




Vitsit, kuin kiva viikonloppu takana. Otin töistä viime perjantain vapaaksi, koska illalla juhlittiin mun poikaystävän synttäreitä, ja valmisteltavaa riitti. Suunniteltiin ruokatarjoilut juomien oheen, ja alotettiin niiden valmistelu keskiviikko iltana. Ruokaa riitti onneks hyvin ja juomia jäi vielä seuraaviinkin kekkereihin tarjottavaksi. Mikään ei ois niin kurjaa, kuin se, että tarjoilut loppuis kesken illan.

Virallinen syntymäpäivä oli kyllä jo toukokuussa, mutta parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Hyvä juhlatila 30-40 hengelle sopivaan hintaan, keskustan läheisyydestä ei ollut nimittäin mikään helppo tehtävä järjestää. Päädyttiin etsintöjen ja vertailujen jälkeen varaamaan Huoneistohotelli Aallonkodin kautta kattohuoneisto, joka on ihan kivenheiton päässä Helsingin keskustasta ja vastas parhaiten vaatimuksia.

Tila toimi täydellisesti näissä juhlissa ja sää oli mitä parhain viettämään sisätilojen lisäksi aikaa myös mielettömällä terassilla, ihastellessa auringonlaskun väriloistoa. Aamulla siivoiltiin viimeiset jäljet juhlista ja päästettiin juhlapallot taivaalle, leijailemaan kohti Töölönlahtea. Tunnelmat oli väsyneet, mutta onnelliset siitä, että ystävät viihtyi ja illasta jäi ihanat muistot. Suurin osa mun kamerassa olevista valokuvista oli otettu juuri ennen kuin vieraat tuli, loppuilta kuluikin sitten ihan hujauksessa hyvässä seurassa.

Elokuu pitää sisällään myös muita ihan huippujuttuja, sillä ens viikonloppuna jammaillaan Flow-festareilla ja kelit on tilattu sen mukaisesti. Siitä seuraavana onkin Helsingin juhlaviikot. Aijjaij, kyllä näillä eväillä jaksaa kohti tulevaa syksyä!



Mahtavaa viikon alkua, nautitaan auringosta!



-Nina

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate