ROOMAN TOP 5 NÄHTÄVYYDET

torstaina, elokuuta 24, 2017
Palataan taas tähän meidän heinäkuiseen lomaan Roomassa. Ensimmäisenä matkakohdetta valitessa, en voi kuin suositella Italiaa ja Roomaa, joka on mun mielestä sellanen paikka, missä pitää ainakin kerran elämässä käydä. Ja todennäköisesti useamminkin.

Rooman keskustassa liikkuessa ei tarvi välttämättä edes valita tarkkaa reittiä nähtävyyksien näkemiseen, sillä keskusta on täynnä ihania katuja, eläväisiä ravintoloita ja kauniita rakennuksia. Nähtävää siis riittää moneksi päiväksi, vaikka yhtenä päivänä voi myös (todistetusti) kävellä 17km ja nähdä samalla aika monet tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kesähelteillä tää on kuitenkin huomattavasti tukalampaa, kuin vaikka syksymmällä. Joten suosittelisin varailemaan lentoja Roomaan mielummin vähän viileämpään vuoden aikaan.

Rajasin tähän postaukseen mulle eniten mieleen jääneet viis nähtävyyttä. Lisäksi on toki muitakin paikkoja, mutta tässä vähän esimakua niistä paikoista, jotka tallentui myös kameralle.





PIETARIN KIRKKO

Järkyttävän suuri ja mykistävä kokonaisuus. Rooma on täynnä kauniita, historiallisia rakennuksia ja Pietarin kirkko on yks niistä, joka on näkemisen arvoinen. Käytiin myös sisällä ihastelemassa paikkoja, jonka jälkeen käveltiin Sikstuksen kappeliin. Molemmat sijaitsevat samalla puolella kaupunkia, joten ne on helppo käydä katsomassa saman päivän aikana.
_______





FONTANA DI TREVI

Keskellä keskustaa sijaitsee yks kauneimpia nähtävyyksiä Roomassa, Fontana Di Trevi. Tänne kannattaa tulla myöskin pimeän aikaan, jolloin patsaat saa ihan uuden ilmeen. Huolimatta tungoksesta, tämä suihkulähde on näkemisen arvoinen. Uskomuksen mukaan, kolikon lähteeseen heittänyt tulee palaamaan joskus uudelleen Roomaan. 
_______






SPANISH STEPS

Espanjalaiset portaat on hankala saada ikuistettua, mutta paikalla käytyään ymmärtää tämän nähtävyyden. Paikka vilisee päivästä yöhön turisteja, ja ihmiset tulevat iltaisin istumaan portaille ja nauttimaan kaupungin tunnelmaa. Portaiden yläpäässä on kaunis kirkko ja juurella Piazza di Spagna -aukio. Hyvä puoli tässäkin nähtävyydessä on se, että sinne löytää helposti vain kävelemällä ympäriinsä keskustassa. 
_______








VILLA BORGHESE GARDENS

Rooman ydinkeskusta on suurimmaksi osaksi rakennettua ja historiallisesti kaunista kaupunkimaisemaa. Kaipaan kuitenkin aina matkustellessa puistoja ja vehreyttä, jota myös löytää halutessaan Roomasta. Villa Borgehesen puutarha ja puistoalue on kävelymatkan päässä keskustan sykkeestä ja täällä pääsee hetkeksi rauhoittumaan kaupungin vilinästä. Kauniilta puistoalueelta löytyy taidemuseo ja kahvila-ravintoloita. Alueella vuokrataan myös golfauton tyyppisiä kulkupelejä, jos haluaa kiertää alueen nopeammin. Taidemuseoihin kannattaa ostaa liput etukäteen, jos haluaa varmasti päästä tiettynä päivänä museoon. 
_______








PIAZZA NAVONA

Parasta kaupunkilomailussa on kiertelyn ja nähtävyyksien lisäksi istua kahviloissa ja näillä piazzoilla, mitä löytyy paljon Roomasta. Piazza Navona on yks suosituimpia ja keskeisimpiä aukioita Roomassa. Pienet aukiot vesilähteineen tarjoaa ihanan hengähdystauon shoppailun tai nähtävyyskierroksen välissä. Ruoka ja italialainen kulttuuri välittyy ihanasti Roomassa ja ihastutti mut ainakin täysin ensikertalaisena. Kerran italiassa käyneenä uskallan sanoa, että sinne tulee aika varmasti palattua uudestaankin.  

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate