Raidat hiuksissa

tiistaina, lokakuuta 20, 2015



Blogia aloittaessa mietin paljon, mistä kirjoittaisin. Hiustenlaitto ja erilaiset kampaukset on ollu mulle aina hauskaa puuhaa, niin omaan kuin ystävienkin päähän taiteiltuna. Niinpä ajattelin, että postaus toisensa perään täällä mun blogissa tulis olemaan hiusaiheisia.

Mutta eipäs ollutkaan. Hiustenlaitto ja niiden väkertäminen jäi kesällä ihan minimiin. Kesän alussa otetut raidat toi kaivattua piristettä ja hiukset olikin suurimman osan ajasta villinä ja vapaana, ilman mitään kampauksia tai sen ihmeempiä tuunauksia. Niinpä ne "tutorial-postaukset" jäi tulematta. Toisaalta tollaset kampausaiheiset postaukset vois olla myös käteviä toteuttaa videon kautta, ehkä joskus tulevaisuudessa sellastakin.

Nyt syksyn tullen oon kuitenkin pariin kertaan kihartanut hiuksia vaihteen vuoksi, silleen niistä saa keksittyä jotain hauskaa ja erilaisia vaihtoehtoja kiinni pitäessäkin. Suorana mun oma hius on niin liukas ja oikukas, että sitä on hankalampi käsitelläkin. Ehkä voisin siis jopa yllättää itseni, ja saada aikaiseksi jotain muutakin näille hiuksille, kuin vaan pelkästään jakauksen vaihtaminen.

Kesäkuussa otetut raidat on vapaasti saanu kasvaa hiuksissa ja oonkin tässä pähkäillyt, värjätäkö ne juurista uudestaan, vai palauttaako koko pää omaan ruskeaan hiussävyyn. Toistaiseksi oon kuitenkin tykännyt, kun raidat on luonnollisesti kasvanu, eikä juuren väriero oo niin huomattava, et se ois mua häirinnyt. Ja nää raidat säilyi mun mielestä sen verran kylmän sävyisinä, ettei mun tarvinnut kertaakaan turvautua hopeashamppoon käyttöön. Hyvä Saila, mun luottokampaaja!

Ehdin jo hetken huumassa laittaa Sailalle, mun ystävälle, L´mouksen kampaamoon viestiä, et sovitaan kampaamotreffit, mutta sitten meni pupu pöksyyn ja mietinkin taas tuttuun tapaan sen kuukauden tai kaks, jos ja kun taas jotain muutosta tehdään.

Onneks en oo yhtä hidastemponen muissa asioissa, vaan päinvastoin rakastan kaikkea spontaania tekemistä ja uusia juttuja. Innostun kuin pieni lapsi, kun päätetään tehdä esim. viikonloppureissu jonnekin tai lähdetään kokeileen jotain uutta urheilulajia. Mitä arki ois ilman näitä pieniä, uusia ja hauskoja kokeiluja.

Ens viikonloppuna oonkin lupautunut Kuusamon metsiin seikkailemaan. Metsästys on mulle ihan vierasta, mut ehkä ens viikonlopun jälkeen tiedän siitä vähän jotain enemmän.

Kivaa viikon jatkoa!!





Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate