Usealle kaverille käy sinkkuuntuessa niin, että baarit alkaa taas houkuttaa ja treffikutsuja merkkaillaan kalenterit täyteen. On jännää tavata uusia ihmisiä ja todeta "mä nyt nautin tästä sinkkuajasta, enkä etsikään mitään pitempiaikaista". Muidenkin sinkkukaverien kanssa tulee vietettyä taas ehkä enemmän aikaa, kun ei oo sitä parisuhdetta joka vie suurimman osan ajasta. Elämä on hauskaa ja viikonlopun jälkeen taas nauretaan sattumuksille ja uusille tuttavuuksille sekä suunnitellaan jo seuraavia illanviettoja.
Mutta aikansa heiluttua sinkkuna jokainen treffikumppani ja jo matrana toistuvat "mitä sä teet, mistä oot" ja muut tutustumisrepliikit ei välttämättä enää tunnukaan niin jännittävältä. Jatkuva treffailu voi alkaa menettää hohtonsa. Hyvällä tuurilla jotkut treffit saavat jatkoakin ja pelkkien lupausten ja odotusten sijaan nähdään useampaankin otteeseen ja ihastumista tapahtuu puolin ja toisin.
Perhosia alkaa tuntua mahanpohjassa ja pikkuhiljaa treffailu muuttuukin jo tapailu-asteelle ja ajatukset kääntyy taas toiveikkaasti onnistuneen parisuhteen haaveiksi. Mielessä tulee jo kuviteltua, millasta ois asua yhdessä, millasethan sen vanhemmat on ja tehtäisköhän me joskus lapsia ja niin edelleen. Tunteet alkaa kasvaa ja salaa oot jo totaalisen haudannu sinkkuajat. Kunnes yks tavallinen päivä nää ihanat unelmat parisuhteesta romahtaa ja se olikin vaan yks pettymys ehkä jo toisen perään.
Ei se ookaan niin hauskaa enää. Villi sinkkuelämä, treffailut ja tutustumiset ovatkin saaneet olon entistä yksinäisemmäksi ja mieleen hiipii pelottava ja surullinen ajatus, "tuunko mä enää ikinä löytämään ketään mulle sopivaa". Seuraavien treffien koittaessa epävarmuus ja pelko tekee olon epämukavaksi ja takaraivossa jyskyttää ajatus, "entä jos tää ei taaskaan onnistu".
Tää on huolestuttava oravanpyörä, mikä voi tuhota jo alkuunsa orastavat suhteet. Miksi ennakoida asioiden menevän huonosti, ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Rakkaudessa saattaa satuttaa itsensä, se on sen hintana. Mutta kokeilematta ei voi tietää. Omat pelot ja ennakkoluulot on ne pahimmat viholliset.
Nää on ajatuksia, mihin varmasti moni nainen ainakin voi samaistua, kuten myös ystäväni, joka on kokenut monen epäonnistuneesti päättyneen ihastuksen kautta maailmaan kovuuden. Ei se vaan aina mee niin kuin satukirjoissa ja jostain pitäis taas saada hymy huulille, kun olo on pettynyt.
Tässä tapauksessa kyseessä on kuitenkin mitä mielettömin, ihana, ja rakastettava persoona, joten mulla ei oo pienintäkään huolta, etteikö joku kaunis päivä nää kurjat päivät ja tunteet oo pelkkä muisto vaan.
Parasta parhaalle, kun sen aika on. <3
Eilen oli niin uskomattoman kaunis auringonpaiste heti herätessä. Saatiin haettua uudet verhot lauantaina ja nyt ne roikkuu verhotangolla, niin kuin ois aina siinä olleetkin. Verhot jouduttiin teettämään mittatilauksena korkean huonekorkeuden vuoksi, mutta saatiinpahan juuri sellaiset, mitä haettiin. Kirjottelen niistä sitten tuonnempana omassa postauksessaan.
Ennen verho-ostoksia käytiin Kalliossa, suht uudessa kahvilassa IPI Kulmakuppilassa aamupalalla. Koko seinäpinta-alan kokoiset ikkunat päästi auringonvalon sisään tilavaan kahvilaan ja myös koira-asiakkaat oli tervetulleita. Kahvi- ja keittolounaan sekä brunssin tarjonta piti ihmisvirran tasaisen vilkkaana lauantain aurinkoisena aamuna.
Kaunista viikon alkua,
Nina
Ei kommentteja