MUUTTOPÄIVÄ

torstaina, maaliskuuta 29, 2018



Yhdeksän kuukautta sitten tehtiin kauppapaperit meidän tulevasta kodista. Siinä vaiheessa meidän kotia ei ollut vielä konkreettisesti olemassa. Vaihe vaiheelta rakennus on kuitenkin valmistunut aikataulussa ja nyt voin oikeasti todeta, että ihan pian päästään muuttamaan. 

Odottavan aika on ollut todellakin pitkä, kun ajatuksissa ollaan jo mietitty, miten uus koti sisustetaan ja pari viikkoa sitten päästiin jo käymäänkin valmiissa asunnossa. Edelliskerralla, syksyllä käytiin asunnossa, kun se oli pelkkää betonia, nyt parketit oli paikallaan ja kaikki muukin lattiasta kattoon valmiina.




Kuukauden päästä koittaa vihdoin muutto ja nyt voi alkaa tekemään valmisteluja jo sen osalta. Ainut, mitä ei ole järkevää ennen muuttoa tehdä, on uudet hankinnat. En malttais olla ostamatta jo uusia sisustustavaroita, paria lamppua ja muuta pientä mitä tarvitaan. Mutta Kaitsu onneksi pitää järjen mun päässä, ja sanoo että tällä hetkellä ei oo järkeä ostaa nykyiseen kotiin niitä juttuja, vaan vasta sitten, kun ollaan kannettu tavarat sisään uuteen kotiin ja muutettu. 

Tää on yks niitä juttuja, kun saan tosissaan kasvattaa mun kärsivällisyyttä ja malttaa mieleni. Ehkä se on myös tää kevät ja valon tuoma energia, kun ei malttais odottaa tulevia juttuja!




Neliöt kasvaa uudessa kodissa jonkin verran, joten ainakin pari lipastoa ostetaan, sekä jotain muuta pienempää, kuten lamppuja, pari mattoa ja verhoja. Hauskinta tässä muutossa on se, että päivämäärä on lähes sama, kuin se milloin muutettiin nykyiseen asuntoon. Selkeästi vappu on meille erityinen juhlan aihe, ja kevät muutoksien aikaa. Vaikka hetkeen ei varmasti olla seuraavasta kodista muuttamassa.

Ihanaa pääsiäistä teille! 🐥


Nina

1 kommentti

  1. Kauniin näköistä. Meilläkin muutto edessä tämän vuoden puolella, kunhan löydämme vapaan vuokra-asunnon. Me juuri olemme itseasiassa myymässä meidän omaa taloamme. Suuri muutos siis edessä. Kauniit nuo lattialaudat.

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate