Pitkästä aikaa viikonloppuna teki mieli kaivaa meikit esiin ja miettiä rauhassa, millasen meikin tekis. Joillekin meikkaus on pelkkä meikkipohja ja ripsari, kun taas toiset voi käyttää siihen parikin tuntia beikaten, contouraten ja muokaten kasvoja. Itse oon aika lailla luonnollisemman meikin kannalla, mutta silmämeikkiin on välillä kiva panostaa vähän enemmän.
Tukholman meikkituliaisista kerroinkin täällä postauksessa, ja nyt pääsin testailemaan kunnolla näitä Sephoran löytöjä.
Thaimaan loman jäljiltä oon kosteuttanut ihoa hyvin ja pyrkinyt oikomaan pohjan teossa niin, että käytän peitevoidetta vain, jos silmänaluset oikeasti näyttää tummilta ja en oo kiinnittänyt pohjaa, kuin kevyesti niistä kohdista, mistä iho helpoiten alkaa kiiltämään (mulla kulmakarvojen välinen alue, leuka ja nenä) ja silmänalusiin, sillä peitevoide pakkautuu muuten ikävästi.
Oon tehnyt pohjan käyttämällä Lumenen bronzer-tippoja kosteusvoiteen päälle. Sen jälkeen oon peittänyt kevyesti tarvittaessa tummat silmänaluset, puuteroinut ainoastaan yllämainitsemat kohdat ja sipaissut kevyesti varjostuspuuteria sekä poskipunaa kasvoille. Varjostuspuuterin ja kosteusvoiteen jäljiltä hieman tahmean ihon yhdistelmä ei oo ihan helpoin, joten puuterin kans saakin olla tosi varovainen, jotta lopputuloksesta ei tuu suttuinen. Lopuksi poskipäille highlighteria ja iho säilyy kuulaana! Tällainen pohja on hyvä, jos meikki ei yleensä liiku iholta, toisin sanoen kuivalle iholle ihanteellisin. Liika pohjan kiinnitys vie jonkin verran eloa iholta, joten oon tykännyt tosi paljon nyt tästä freesimmästä ja "kosteamman" näköisestä pohjasta.
Silmämeikkiin käytin Too Facedin Sweet Peach paletista sävyjä peaches'n cream vaaleaa pohjasävynä koko luomelle, liikkuvalle luomelle korallinsävyjä 'just peachy' ja 'bellini'. Varjostukset tein lämpimän ruskealla 'puree' sävyllä. Alaluomen rajasin 'candied peach' voimakkaamman korallisella sävyllä, millä saa vähän kontrastia silmiin. Kulmaluulle käytin 'nectar' sävyä, joka on vaalean kullan sävyinen.
Tää paletti on ihan 100-0 koukuttanut mut. Sävyt on niin herkullisia ja en vaan voi vastustaa tuota tuoksua, mikä leviää kasvoille joka kerta, kun avaan paletin. Tästä lähtien en varmaan voi ostaa muita, kun näitä tuoksuvia paletteja. 😄 Ennen kun pidätte mua ihan höperönä, niin kyllä tää paletti saa kreditit myös ihan oikeasti hyvästä laadusta, väreissä on järkky hyvä pigmentti ja sävyjä voi helposti yhdistellä.
Silmämeikin kaveriksi sopii keväisen persikkaiset huulet. Mun lemppari tuote tähän on Make Up Storen kosteuttava 'trip' niminen huulipuna. Talven kuivattamille huulille tää tuote on armollinen ja sävyä on helppo lisäillä päivän mittaan ilman peiliäkin. Tää meikki tulee olemaan varmasti mun kasvoilla varmasti tän kevään juttu. Kuulas iho ja lämpimän persikkaiset sävyt sopii kyllä täydellisesti kevään mukana tuleviin pastellisävyihin.
Toivottavasti teillä oli ihana ystävänpäivä! 💗
Nina
Siis mää oon aina ihaillut, kun sun kasvot on niin kuulaat ja iho näyttää niin hyvälle!♥ Senkin upeus :-*
VastaaPoistaIhan sinä 💗💗 you made my day😭
Poista