KAUNEUDENHOITO LOMALLA

torstaina, tammikuuta 25, 2018



Thaimaan ilmasto on lähes täydellinen mun iholle. Korkea ilmankosteus ja oikeassa määrin aurinko teki niin hyvää koko keholle. Varsinkin lapsena kärsin atooppisesta ihostani ja kesäaika ja aurinko teki aina ihmeitä. Näistä ajoista lähtien, jo pienenä ymmärsin, kuinka tärkeää ihonhoito on. Ja varmasti sieltä on peräisin rakkaus kesään ja lämpimiin säihin, sen lisäksi oon muutenkin aina talvella niin viluissani, että useimmiten suuntaankin mieluiten lämpimämpiin maihin lomailemaan.

Käytin koko matkan ajan korkeita suojakertoimia etenkin niihin alueille, mitkä on herkempiä auringolle, kuten kasvot, hartiat ja rintakehä. Lisäksi maltillisuus auringon kanssa on tärkeää, mielummin lyhyempiä aikoja suorassa paisteessa, kuin illalla punoittava iho. En ikinä pakkaa juurikaan meikkejä tällaisille lomille, sillä suorastaan odotan sitä, kun kasvojen sävyerot alkaa tasoittua, ja pieni päivetys ja ilman kosteus saa ihon niin heleäksi, ettei se todellakaan kaipaa meikkiä. 

Ainut, mitä välillä käytin meikeistä, oli kulmakynä. Huomasin heti kulmakarvojen vaalentumisen ja pieni kulmien fiksaus aina silloin tällöin teki hyvää. 

Huulien suojaus auringolta voi usein unohtua, vaikka se on yhtä tärkeää, kuin muunkin ihon suojaus. Kosteusvoiteita käytin samaan tyyliin, aamuin illoin, kuin normaali arjessakin, vaihdoin vain Vichyn superkosteuttavan voiteen Cliniquen hieman kevyempään tuotteeseen. Erityisen kuumina päivinä myös ihosta huomasi, kuinka kosteutta haihtuu enemmän kehosta, ja kosteutus oli tosi tarpeen.


Hiusten pesu on yleensä yks iso painajainen näillä trooppisilla reissuilla, varsinkin kun asunnon suihkusta ei tuu kuin kylmää vettä (!). Ja pesusta suoriuduttua toinen pidempi operaatio on hiusten kuivaaminen. Normaalisti kotona annan hiusten kuivua luonnollisesti, mutta tuolla sitä ei tapahtuisi ikinä, kun ilma itsessään on niin kosteaa. Pidän aika pitkät välit normaalistikin hiustenpesussa, n. 2krt viikkoon, joten onneksi tätä hommaa ei tarvinnut kuitenkaan joka päivä käydä läpi. Käytin matkan aikana ainoastaan Moroccanoilin hiusöljyä latvoihin. 

Nyt tänne Suomeen palattua huomaa heti ihossa lämpötilan ja ilman kosteuden muutoksen. Jo pelkkä 9,5h lentomatka ja ilmastointi saa kehon heräämään muutokseen. Ei pelkästään ihon, vaan myös silmät kuivuu mulla ton mittasen lennon aikana. Tätä ilmastonmuutoksesta "toipumista" jatkuu myös seuraavan viikon ajan Suomessa, kun koko kropan ihoa tulee rasvata joka päivä, mitä en yleensä tee, kuin superkylmillä pakkasilla. 



Tulipas perusteellista pohdintaa kauneudenhoidosta auringossa! Eli ihan simppeliä tuo lomaihon/kehon hoitokaan ei oo, vaikka siinä paljon hyviä puolia onkin. 

Suositteko te talvella nimenomaan lämpimiä kohteita, vai tykkäättekö enemmän kaupunkimatkailusta? 

Nina

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate