Myötäkiukku

Tiedätkö sen tunteen, kun joku asia ärsyttää t o d e l l a paljon ja et malta odottaa, että pääset purkamaan ärtymystä ja kiukkua poikakaverille tai ystävälle. Joku juttu on saanu sun pulssin koholleen, karvat pystyyn ja naaman norsun pepulle ja se fiilis painaa edelleen kovasti mieltä, mutta tiedät, että kun saat sen purettua toiselle, niin olo helpottaa. Sille ihmiselle, joka ymmärtää ja kuuntelee.

No, siinä vaiheessa kun pääset avautumaan, suollat koko jutun ulos kaikessa ärsytyksessään, ehkä vielä pienellä draamankaarella höystettynä, silmät palaen vihasta ja käsien heiluessa tehosteena mukana. "Siis kuinka ärsyttävä joku voi olla..", "..ja ei siinä vielä kaikki.." "..voitko kuvitella..", "..ja sit se sano.." ja niin edelleen.

Toinen kuuntelee, nyökyttelee ja lopulta kun oot päässy uuvuttavan monologin loppuun melkein itkun partaalla, toinen toteaakin vaan; "no älä välitä", "eihän tuossa ollu mitään", "koita piristyä" tai muuta yhtä innostavaa. Ööh, anteeks kuinka? Mihin se kaikki myötäkiukku, ärtymys, pienet tuen sanat; "eikä", "miten se oikeesti voi", "kuinka ilkee se olikaan sulle" ja yhteisviha sitä ongelmatyyppiä/-asiaa kohtaan oli jääny??

Ding! Se äskönen kiukku onkin nyt potenssiin sata. Nyt sua ärsyttää edelleen se ongelma ja sen lisäksi se ihminen sun edessä, joka vähät välittäen kuittas koko keissin parilla sanalla ja olan taputuksella.

Ei näin.

Kävin tänään työn puitteissa kuuntelemassa neuropsykologian erikoispsykologin luentoa itsesäätelystä. Lopuksi tehtiin mielikuvaharjoitusta, edellä kertomani tarinan tapaisesti, kahdella lopputulemalla, jolloin kuunteleva henkilö joko kuittaa ärtymyksen hieman vähätellen, tai toisena vaihtoehtona tarjoaa tukeaan ja ymmärrystä.

Jos kuuntelija alkaa väittämään vastaan, tai yrittäisi kääntää huomiosi heti muuhun, saa se yleensä aikaan negatiivisen reaktion. Mutta jos vastaanotto on ymmärtäväisempi ja enemmän sun näkökulman ymmärtävä, on lopputuloskin sopuisampi ja itelle jää parempi olo.

Ei oo kyse siitä, mikä on oikein tai väärin, vaan siitä, että tuut kuulluksi tunteidesi ja kiukkusi kanssa just sillä hetkellä, kun sitä myötätuntoa eniten kaipaat. Hetken päästä asian käsiteltyä ärtymykselle voikin jo nauraa ja todeta, että tulipa hermostuttua.

Kuulostaako tää yhtään tutulta? Jopa meillä aikuisilla voi joskus olla itsesäätelykyvyt koetuksella, kun takana on huonot yöunet ja sen jälkeen päivän mittaan kertyy toinen toistaan kuormittavampia asioita harteille. Ja sen jälkeen onkin ilo irti. Sitä sattuu meille kaikille.

Tunnistin niin hyvin tästä tilanteesta itseni. Kun joku kiukuttaa, se menee yleensä helpommin ohi, kun saa purkaa sen ihmisen kans joka kuuntelee ja ymmärtää. Sen jälkeen on helpompi taas hymyillä ja unohtaa se mielenpahoittaja.








 

0

On ihan ok olla surullinen

Suru on tunteista yleensä se eniten peitelty ja piiloteltu. Yks tärkein ja kaunein asia, mitä omalle lapselleen voi opettaa, on se, että jokaisella on oikeus näyttää tunteet. Niitä ei tarvi kätkeä sisälleen ja nieleskellä. Sen takia puhun lapsuudesta, koska nää varhaiset tunnekokemukset ja muistot on niitä tärkeimpiä, mistä voi olla joko hyötyä tai haittaa omassa elämässä myöhemmin.

Vanhemman tehtävä on nimetä lapselleen tunteita, kaikessa laajuudessaan. Ja sanoa, että on ihan ok olla surullinen, niin myös aikuiset voi joskus olla.

Positiivisuus ja iloisuus on yleensä ne hyväksytyimmät tunteet, mutta ihan yhtä lailla suru tarvitsee oman paikkansa. Itku on ihan yhtä luonnollista, siinä missä naurukin. Nää ajatukset liittyen tunteisiin nousi mulle pintaan leffasta, joka on yks parhaimpia, mitä oon hetkeen nähnyt.

Leffatrailerin perusteella olin menossa kattoon Pixarin tuottamaa, uusinta animaatioleffaa 3D-versiona, jossa sattuu ja tapahtuu erilaisia hauskoja kommelluksia, uusimman teknologian keinoin animoituna. Mutta leffa oli paljon, paljon enemmän, mitä tuo pinnallinen traileri antoi ymmärtää.

Eihän nyt aikuinen ihminen voi itkeä, sehän ois jopa vähän noloa.. Mut uskonpa, että yhden jos toisenkin silmäkulmat kostui tän leffan nähdessään. Harva leffa, vähiten animaatio, saa yleensä kyyneleen silmäkulmaan, vaikka aika tunneherkkä oonkin. Mutta tää oli niin taitavasti tehty, että unohdin kokonaan katsovani animaatiota. Elokuva oli täynnä älykkäitä oivalluksia ja toinen toistaan mielenkiintosempia tasoja mielen eri syvyyksissä. Ja tää kaikki niin kauniisti kuvitettuna.

Sen enempää en tästä leffasta kuitenkaan paljasta, vaan varatkaa liput näytökseen Inside Out, ja miettikää leffan nähtyä, herättikö tää teissä samanlaisia tunnekokemuksia ja mietteitä. Oon aika varma, että herättää.

0