Aikaa ajatella

Välillä tulee niitä hetkiä, kun pysähtyy miettimään enemmän asioita ja jää pohtimaan jotain ihan kunnolla. Itsetutkiskelua, -mietiskelyä, tai millä tahansa sitä haluaa kutsua.

Viikonloput on tärkeitä, koska sillon on aikaa. Aikaa nukkua pitkään, valmistella aamupalaa tunti, ja hillua kotivaatteissa puolillepäivin kuunnellen musiikkia. Uppoutua johonkin, mihin töiden jälkeen arkena ei välttämättä oo energiaa.

Mutta se arki on yhtä tärkeää, kuin viikonloputkin. Se kun töiden jälkeen on ihana mennä omaan kotiin ja miettiä, mitä hyvää ruokaa tekis, toisen hymy ja päivän kuulumisten vaihto, naapurin rouva, joka juttelee aina yhtä ystävällisesti, ja hyvänolon tunne, kun nukahtaa pehmeän peiton alle toisen nukkuessa vieressä.  

 

 

Shake it off -blogin Laura kirjoitti vähän samantapaisia ajatuksia pohdiskelusta, omista mietteistä ja siitä kuinka tavalliset asiat tekee onnelliseksi. Kun voi olla vaan ja kuunnella itseään.

Tällä hetkellä ulkona ropisee sade ja pimeä tulee jo puoli viiden aikaan iltapäivällä. Joku fiksu sanonta tiivistää sen niin, että älä huoli pimeydestä, sillä sillon tähdet loistaa kirkkaimmin. 

Tunnelmallista, ja rauhallista marraskuun tiistaita.

-Nina

0

Sun ajatukset, mun ajatukset

Usein parisuhteessa riidat lähtee liikkeelle siitä, että minä ajattelen omasta näkökulmasta ja toinen omastaan. Omassa päässä ajatuksen kulku ei lähes 100% varmuudella ole juuri samanlaista, kuin sen toisen päässä ja näin voi syntyä turhia kiukustumisia toisen tekemisiin tai olettamuksia siitä miksi toinen on toiminut tietyllä tavalla. Mutta se oma tapa ajatella ei ehkä todellakaan oo aina se oikea ja ainut tapa.

Toinen tapa synnyttää väärinkäsityksiä on tekstiviestit tai ylipäätänsä kirjoitettu teksti. Viestin välityksellä äänensävyt, tauot, painotukset ja ilmeet jää kuulematta ja näkemättä ja näytölle ilmestyy vain toisen kirjoittama teksti, joka voi muuttaa tarkoitustaan monella tapaa, kun se suodattuu lukijan ajatusmaailman läpi.

Soittamalla tai kasvokkain puhumalla välttää varmasti monta turhaa väärinymmärrystä ja on helpompi jutella, kun toinen on siinä vieressä. Toisaalta jollekin asioiden ilmaisu kirjottamalla voi olla helpompaa, ja yhdellä emojilla voi olla isokin merkitys. <3

Ois mahtava, jos omat tunteet vois aina sivuuttaa ja osaiskin fiksusti esittää omat ajatukset niin neutraalisti, ettei toinen ehdi puolestaan reagoida "väärin" sun kysymyksen asetteluun tai ihmetellä ajatuksenkulkua. No, jos sammakot on jo päässy suusta, toinen voi vielä olla fiksusti reagoimatta vastatykityksellä ja sen sijaan esittää suuttumatta oman näkökulmansa. Tällöin tämä sammakoiden heittelijä voi vielä palata maanpinnalle ja ymmärtää rakentaneensa omassa päässään ihan vääränlaiset kuvitelmat.

Näitä ajatuksia heräs taas tiistai-illan parisuhde-ohjelmasta, Ensitreffit alttarilla. Miten hyviä aiheita tässä ohjelmassa käsitelläänkään! Meillä tää toinen puolisko ei oo niin innoissaan ohjelmasta kuin minä, mutta välillä kuulee kuitenkin sivukorvalla jonkun asian, mitä ohjelmassa käsitellään ja niistä syntyy yleensä tosi hyviä ja mielenkiintosia keskusteluja. Sellasia keskusteluja, mitä pitäs jokaisessa parisuhteessa käydä. Niissäkin, jossa muistetaan rakastaa toista ja hymy nousee huulille aamulla herätessä ja illalla nukahtaessa toisen viereen.



Pääsin tänä vuonna eka kertaa käymään Linnanmäen valokarnevaaleilla. Ja siellä oli niin kaunista! Jokainen laite ja ympäristö oli valaistu värikkäillä valoilla ja paikalla oli hurjasti porukkaa. Illan päätteeksi juhlistettiin kauden päättymistä värikkäillä raketeilla. Ens vuonna muistan varmasti tän, niin ehditään laitteisiinki kiljumaan, ennen kuin ne jo suljetaan.

Pian on viikonloppu, mahtavaa sellaista kaikille! Toivon mukaan mulla on viikonlopun jälkeen muutama kuva Kuusamon hienoista maisemista ja takki täynnä energiaa ja hyvää mieltä uuteen viikkoon.

Kuullaan!

0

Parasta parhaalle - ajatuksia sinkkuudesta

Pitkästä parisuhteesta erotessa ihmiset yleensä ajattelee, että sinkkuus, oma aika ja omat jutut on (kaiken sen erosurun jälkeen) positiivista. Silloin kun on päässyt yli erosta ja alkaa nauttia taas elämän itsekkäistä puolista eläessään yksin alkaa elämä taas hymyillä.

Usealle kaverille käy sinkkuuntuessa niin, että baarit alkaa taas houkuttaa ja treffikutsuja merkkaillaan kalenterit täyteen. On jännää tavata uusia ihmisiä ja todeta "mä nyt nautin tästä sinkkuajasta, enkä etsikään mitään pitempiaikaista". Muidenkin sinkkukaverien kanssa tulee vietettyä taas ehkä enemmän aikaa, kun ei oo sitä parisuhdetta joka vie suurimman osan ajasta. Elämä on hauskaa ja viikonlopun jälkeen taas nauretaan sattumuksille ja uusille tuttavuuksille sekä suunnitellaan jo seuraavia illanviettoja.

Mutta aikansa heiluttua sinkkuna jokainen treffikumppani ja jo matrana toistuvat "mitä sä teet, mistä oot" ja muut tutustumisrepliikit ei välttämättä enää tunnukaan niin jännittävältä. Jatkuva treffailu voi alkaa menettää hohtonsa. Hyvällä tuurilla jotkut treffit saavat jatkoakin ja pelkkien lupausten ja odotusten sijaan nähdään useampaankin otteeseen ja ihastumista tapahtuu puolin ja toisin.

Perhosia alkaa tuntua mahanpohjassa ja pikkuhiljaa treffailu muuttuukin jo tapailu-asteelle ja ajatukset kääntyy taas toiveikkaasti onnistuneen parisuhteen haaveiksi. Mielessä tulee jo kuviteltua, millasta ois asua yhdessä, millasethan sen vanhemmat on ja tehtäisköhän me joskus lapsia ja niin edelleen. Tunteet alkaa kasvaa ja salaa oot jo totaalisen haudannu sinkkuajat. Kunnes yks tavallinen päivä nää ihanat unelmat parisuhteesta romahtaa ja se olikin vaan yks pettymys ehkä jo toisen perään.

 Ei se ookaan niin hauskaa enää. Villi sinkkuelämä, treffailut ja tutustumiset ovatkin saaneet olon entistä yksinäisemmäksi ja mieleen hiipii pelottava ja surullinen ajatus, "tuunko mä enää ikinä löytämään ketään mulle sopivaa". Seuraavien treffien koittaessa epävarmuus ja pelko tekee olon epämukavaksi ja takaraivossa jyskyttää ajatus, "entä jos tää ei taaskaan onnistu".

Tää on huolestuttava oravanpyörä, mikä voi tuhota jo alkuunsa orastavat suhteet. Miksi ennakoida asioiden menevän huonosti, ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Rakkaudessa saattaa satuttaa itsensä, se on sen hintana. Mutta kokeilematta ei voi tietää. Omat pelot ja ennakkoluulot on ne pahimmat viholliset.

Nää on ajatuksia, mihin varmasti moni nainen ainakin voi samaistua, kuten myös ystäväni, joka on kokenut monen epäonnistuneesti päättyneen ihastuksen kautta maailmaan kovuuden. Ei se vaan aina mee niin kuin satukirjoissa ja jostain pitäis taas saada hymy huulille, kun olo on pettynyt.

Tässä tapauksessa kyseessä on kuitenkin mitä mielettömin, ihana, ja rakastettava persoona, joten mulla ei oo pienintäkään huolta, etteikö joku kaunis päivä nää kurjat päivät ja tunteet oo pelkkä muisto vaan.

Parasta parhaalle, kun sen aika on. <3




 


Eilen oli niin uskomattoman kaunis auringonpaiste heti herätessä. Saatiin haettua uudet verhot lauantaina ja nyt ne roikkuu verhotangolla, niin kuin ois aina siinä olleetkin. Verhot jouduttiin teettämään mittatilauksena korkean huonekorkeuden vuoksi, mutta saatiinpahan juuri sellaiset, mitä haettiin. Kirjottelen niistä sitten tuonnempana omassa postauksessaan.

Ennen verho-ostoksia käytiin Kalliossa, suht uudessa kahvilassa IPI Kulmakuppilassa aamupalalla. Koko seinäpinta-alan kokoiset ikkunat päästi auringonvalon sisään tilavaan kahvilaan ja myös koira-asiakkaat oli tervetulleita. Kahvi- ja keittolounaan sekä brunssin tarjonta piti ihmisvirran tasaisen vilkkaana lauantain aurinkoisena aamuna.


Kaunista viikon alkua,

Nina

0

Lasinpuhallusta Fiskarsissa

 



 



 

Vielä muutama kuva Fiskarsista, paikkahan oli sen verran kaunis, että kamera sai olla lähes jatkuvasti päällä. Kävelylenkki kameran kanssa on ihan erilainen, askeleet hidastuu ja ympäristöä tulee katottua ihan eri silmällä. Ruskan värit, auringon säteet läpi puiden, rakennusten ajan kuluttamat pinnat, leveä runkoiset, taivaisiin kohoavat vanhat puut, sorsien äänet, ja kaikki muu ympärillä oleva saa pysähtymään. Kameran takana en oo mikään ammattilainen, mutta toivottavasti kuvat välittää ees puoleksi sen kauneuden, mitä tuolta pikkukylästä löytyi.

Sieltä löytyi myös kolkon näköisestä tehdasrakennuksesta valoisa, täynnä lasiesineitä ja niille tarkotettuja työkoneita ja välineitä oleva lasityöpaja. Astuttiin sisään jo hieman ennen kurssin alkua (kerrankin hyvissä ajoin jossain) ja pajan perältä löytyi ystävällisesti hymyilevä lasimestari putsailemassa sirpaleita. Saman tien katseiden kohdatessa alkoi yli neljän tunnin mittainen lähes taukoamaton puhe, milloin aamulla kadonneesta lompakosta, vaimon mielipiteistä tai Italiassa vietetystä ajanjaksosta 90-luvulla lasityön parissa.






 


Alkuun jännitti, kuinka lasinpuhallus sujuisi, mutta ensimmäisten kurssilaisten onnistuneiden suoritusten jälkeen oli itelläkin helpompi astella pillin varteen. Puhalluksen säätely on tarkkaa hommaa ja samalla pilliä tulee pyörittää, jotta muoto säilyy symmetrisenä. Kuulostaa ja näyttää vaikealta, mutta toisen ohjatessa vieressä, se sujuikin ihan hyvin.




 




Sula lasi näyttää ihan mielettömältä, 1000 asteisesta uunista tullessaan se hehkuu kuin tuli eri sävyissään ja venyy kuin toffee hidastettuna. Muoto syntyy puhalluksen kautta ja väri saadaan pyörittelemällä lasimassaa jonkinlaisessa jauheessa, pillin päässä.







Ensimmäisten esineiden jälkeen siirryttiin astetta haastavampaan, lintuun, jolle luotiin muodot pihdeillä. Nokka, pyrstöt ja silmä, kuulostaa simppeliltä. Mutta yritäppä tehdä ne alati muotoaan muuttavaan massaan, pienen jännityksen saattelemana, ei ookaan niin yksinkertasta. Tein valkoisen linnun ja jännityksellä odotan ehkä eniten sen saapumista postissa! Pullot, pallot ja vaasit onnistui varmaan suht hyvin.




 


Pienenä mun kautta aikojen lemppari tv-mainoksia oli Pauligin juhlamokka -kahvimerkin mainokset, missä esiteltiin eri käsityöalojen ammattilaisia työssään, puusepän, lasimestarin tai suutarin työ näytti niin ihmeelliseltä ja maailman hienoimmalta. Kuinka joku osaa tehdä omilla käsillään niin kaunista jälkeä ja viimeisteltyä lopputulosta.

Osaa ne vaan.

0

Mitä sulle kuuluu?

Otsikko lähti liikkeelle siitä, kun tällä hetkellä ilmoilla on niin paljon keskustelua (kiistelyä) maahanmuuttajista ja Suomen lainsäädännön uudistuksista seurauksineen, että ihmiset ihan tavallisine kuulumisineen jää noiden kaikkien negatiivissävytteisten keskusteluiden ja argumenttien jalkoihin piiloon. Väistämättä ne puhututtaa, mutta eikö vaihteeksi vois ihan vaan puhua oman arjen kuulumisista, ilman kannanottoa suuntaan tai toiseen liittyen uutisoinnissa esiintyviin otsikoihin.

Viikonloppu oli aika kiireetön, sellanen, että voi herätessään miettiä, mitä huvittais tehdä. Ihanaa tää syksyn tulo, kun kokoajan ei "tarvi" olla menossa. Lauantaina oli aikaa istua tuomiokirkon portailla auringon paistaessa ja ihastella, kun juuri vihitty aviopari asteli kirkosta ulos. Hetki oli aika kaunis, pilvet kehysti kirkkoa, ja turistit plus muut uteliaat sai pysähtyä hetken menoissaan ihastelemaan onnea. Hääjuhlat on mun mielestä aina niin ihania. Aloin heti käydä mielessä läpi, millon me päästään juhlimaan jonkun ystäväpariskunnan häitä. Viime kesänä useampi kuin yksi pari ilmoitti menneensä kihloihin ja ens kesänä taiskin olla jo ensimmäiset häät.












 

 


Sunnuntaina aurinko paistoi ja päätettiin lähteä Seurasaareen ulkoilemaan ja sieltä löytykin ihania piilopaikkoja istuskella auringon lämmittäessä ja ruokkia oravia ja lintuja. Ihan mahtavan rentouttavaa päästä hetkeksi luontoon, keskittyä kuuntelemaan lintujen laulua ja hymyillä noille tuttavallisille eläimille.

Tän kaiken ohessa pyykinpesu ja siivoilu kotona tuntui oikeastaan ihan kivalta, edelleen tää syksyn tulo tekee hyvää. Kesäisin on enemmän paineita olla menossa, ei malta olla kotona. Mutta nyt, on hetki jos toinenkin aikaa olla vaan. Kummasti se koti on vaan paras paikka olla.

Kotoista sunnuntai-iltaa kaikille!


Nina

0

Myötäkiukku

Tiedätkö sen tunteen, kun joku asia ärsyttää t o d e l l a paljon ja et malta odottaa, että pääset purkamaan ärtymystä ja kiukkua poikakaverille tai ystävälle. Joku juttu on saanu sun pulssin koholleen, karvat pystyyn ja naaman norsun pepulle ja se fiilis painaa edelleen kovasti mieltä, mutta tiedät, että kun saat sen purettua toiselle, niin olo helpottaa. Sille ihmiselle, joka ymmärtää ja kuuntelee.

No, siinä vaiheessa kun pääset avautumaan, suollat koko jutun ulos kaikessa ärsytyksessään, ehkä vielä pienellä draamankaarella höystettynä, silmät palaen vihasta ja käsien heiluessa tehosteena mukana. "Siis kuinka ärsyttävä joku voi olla..", "..ja ei siinä vielä kaikki.." "..voitko kuvitella..", "..ja sit se sano.." ja niin edelleen.

Toinen kuuntelee, nyökyttelee ja lopulta kun oot päässy uuvuttavan monologin loppuun melkein itkun partaalla, toinen toteaakin vaan; "no älä välitä", "eihän tuossa ollu mitään", "koita piristyä" tai muuta yhtä innostavaa. Ööh, anteeks kuinka? Mihin se kaikki myötäkiukku, ärtymys, pienet tuen sanat; "eikä", "miten se oikeesti voi", "kuinka ilkee se olikaan sulle" ja yhteisviha sitä ongelmatyyppiä/-asiaa kohtaan oli jääny??

Ding! Se äskönen kiukku onkin nyt potenssiin sata. Nyt sua ärsyttää edelleen se ongelma ja sen lisäksi se ihminen sun edessä, joka vähät välittäen kuittas koko keissin parilla sanalla ja olan taputuksella.

Ei näin.

Kävin tänään työn puitteissa kuuntelemassa neuropsykologian erikoispsykologin luentoa itsesäätelystä. Lopuksi tehtiin mielikuvaharjoitusta, edellä kertomani tarinan tapaisesti, kahdella lopputulemalla, jolloin kuunteleva henkilö joko kuittaa ärtymyksen hieman vähätellen, tai toisena vaihtoehtona tarjoaa tukeaan ja ymmärrystä.

Jos kuuntelija alkaa väittämään vastaan, tai yrittäisi kääntää huomiosi heti muuhun, saa se yleensä aikaan negatiivisen reaktion. Mutta jos vastaanotto on ymmärtäväisempi ja enemmän sun näkökulman ymmärtävä, on lopputuloskin sopuisampi ja itelle jää parempi olo.

Ei oo kyse siitä, mikä on oikein tai väärin, vaan siitä, että tuut kuulluksi tunteidesi ja kiukkusi kanssa just sillä hetkellä, kun sitä myötätuntoa eniten kaipaat. Hetken päästä asian käsiteltyä ärtymykselle voikin jo nauraa ja todeta, että tulipa hermostuttua.

Kuulostaako tää yhtään tutulta? Jopa meillä aikuisilla voi joskus olla itsesäätelykyvyt koetuksella, kun takana on huonot yöunet ja sen jälkeen päivän mittaan kertyy toinen toistaan kuormittavampia asioita harteille. Ja sen jälkeen onkin ilo irti. Sitä sattuu meille kaikille.

Tunnistin niin hyvin tästä tilanteesta itseni. Kun joku kiukuttaa, se menee yleensä helpommin ohi, kun saa purkaa sen ihmisen kans joka kuuntelee ja ymmärtää. Sen jälkeen on helpompi taas hymyillä ja unohtaa se mielenpahoittaja.








 

0

Parisuhteeseen alttarilta

 

Myönnän heti kättelyyn, oon vilpittömästi koukussa Ensitreffit alttarilla ohjelmaan. Oih. Kaks täysin tuntematonta ihmistä lyödään kirjaimellisesti saman katon alle elämään, toisten ihmisten valintojen perusteella. Mä en oo aikoinani, ollessani sinkku, suostunut ees sokkotreffeille, saatikka kuvitellut, että tapaisin sen Herra Oikean tällasella tavalla kuin tässä tv-formaatissa. Entä jos se ahdistaa, olo on epämukava ja ei oo mitään juteltavaa? Hiki nousee otsalle, ja tunnelma on käsin kosketeltavan vaivaantunut teeskenneltyä hymyä myöten. Ei kiitos.

Sitä suuremmalla innolla kotipsykologi mussa herää henkiin ja naamataulu liimautuu tv:n äärelle, kun tää "paritusohjelma" lävähtää ruutuun. On kutkuttavaa päästä arvioimaan, onko esiraadin valinnat osunu kohdalleen ja millä tavalla näillä ihmisillä oikeesti synkkaa. Voiko joku rakastua ihmiseen tällasista lähtökohdista, tv-kameroiden kuvatessa taustalla? Miksipä ei!

Ikiromantikko mun sisällä uskoo, että jos se on tarkoitettu, niin sitten nää ihmiset päätyy jatkamaan yhdessä, kameroiden sammuttuakin. Huolimatta kaikista ihmeellisistä sivutekijöistä, mitä tv-ohjelman, valmiiksi valikoidun puolison, yhteen muuttamisen ja normaalin parisuhteen aloittamisen myötä tulee.

TV:n tarjonnan ja reality-ohjelmien kirjossa tää kyseinen paritusleikki kyllä nousee positiivisessa merkityksessään esille. Se koskettaa, jännittää, hymyilyttää ja ennen kaikkea herättää samaistumisen tunteita katsojassa.

Ensitreffit alttarilla -TV sarjassa kuvataan ihan tavallisia ihmisiä, ilman etukäteen kirjoitettuja juonenkäänteitä, ja siinä nähdään niitä samoja tunteiden myllerryksiä, mitä jokainen kokee ihastuessaan ja kohdatessaan toisen ihmisen.

Sellasia ajatuksia tällä kertaa. Tunnelmallista torstai-iltaa,


Nina

0