Terveiset lämpimästä

tiistaina, helmikuuta 07, 2017





Nyt on kulunut kolme päivää siitä, kun lennettiin Thaimaahan. Ensimmäinen päivä ja yö vietettiin Bangkokissa, ja nyt viimeiset pari päivää ollaan asetuttu Pattayalle, meidän pitempi aikaiseen asuntoon.

Oon nauttinut ihan täysillä jo kuluneista lomapäivistä ja eka päivän jetlagin jälkeen unirytmi on viiden tunnin aikaerosta huolimatta löytynyt. Ensimmäinen lämpöaalto vasten ihoa noustessa koneesta sai mut samantien hymyilemään onnesta. Kostea ilma, kesäfiilis ja valoisuus on just sitä mitä mun keho ja mieli on kaivannut pitkään. En varmaan voi tarpeeksi ihmetellä, kuin hyvää tällanen kuukauden irtiotto arjesta tekee.

Kaikki vaatteet on lähestulkoon vielä matkalaukussa, sillä oon vaan täysillä keskittynyt nauttimaan ympärillä olevasta. Pattaya ei oo se ehkä ensimmäiseksi houkuttelevin kohde Thaimaassa, mutta täytyy sanoa, että ennakkoluuloisuus osottautui osittain vääräksi. Meidän huoneisto sijaitsee rauhallisimmassa osassa Pattayaa, ja silti täältä löytyy kaikki tarvittava. Toki sitä Pattayan maineen veroista villimpää menoakin löytyy toiselta puolelta kaupunkia, jos joku sen perässä tänne tulee. Mutta mulle tärkeimmät, aasialainen kulttuuri, - ruoka, lämpö ja luonto on kaikki tässä.




Meidän asunto sijaitsee järjettömän korkeassa rakennuksessa, aivan meren äärellä. Talosta löytyy kuntosali ja uima-altaat, sekä lähistöltä kauppoja ja ravintoloita. Kaikki mitä tällanen lomalainen voi rentoutuessaan toivoa.

Meneekö koko meidän reissu, kuukauden päivät, täällä samassa paikassa? Ei tuu menemään, sillä viimeinen viikko kokonaan ollaan Koh Taon saarella ja sitä ennenkin tehdään viikonloppureissu ainakin Chiang Maihin. Kaitsuhan tekee täällä arkipäivät töitä, joten sen puolesta pitempi aikainen kämppä on pakollinen.

Tässä nyt pikaiset kuulumiset muutaman fiilistelykuvan kans, tarkoitus ois päivitellä täältä pitkin matkaa kuulumisia. Netti vaan nyt on mitä on ja se osittain vähän vaikeuttaa kirjoittelua. Liekö sitten osittain hyväkin juttu!

Päivittäin kuvaan instagramin kautta videota ja laitan kuvia aika ajantasaisesti, joten sieltä löytyy lisää lomafiilistelyä; @ninassusanne . Kirjoitan myös mielelläni jostain erityisemmästä liittyen tähän matkaan, jos joku on vaikka vinkkejä kaipailemassa omaa reissua varten.

Ihanaa viikon jatkoa, ja lämpimiä terveisiä täältä maapallon toiselta puolelta! :)


Nina

Ei kommentteja

Sisällön tarjoaa Blogger.

INSTAGRAM - @ninassusanne

Translate