Nykyään on ainakin osittain päästy irti stereotyyppisistä sukupuolirooleista, tyyliin mies korjaa auton ja nainen kokkaa. Oikeastaan se onkin kaikista hauskinta tutustuessa uuteen ihmiseen, kun kuulee, että toinen ei oo ikinä tykänny meikata, sotkea käsiään auton öljyihin tai on ihan super innostunut leipomisesta. Tollaset yksittäiset asiat, mistä tykkää ja ei tykkää on niin riippumattomia sukupuolesta.
Luin pari päivää sitten uuden opetussuunnitelman uudistuksista, jossa kouluissa ei enää tarjota pojille suoraan puukäsitöitä ja tytöille vastaavasti tekstiilitöitä. Kuinka ahdistavaa siitä pienestä pojasta, joka tykkää ihan suunnattomasti kankaista ja värien sommittelusta, on mennä sinne nikkaroimaan puun kappaleita toisiinsa, vain koska näin on määrätty. Pyrin itse pitämään mahdollisimman paljon erillään sukupuolen ja niiden mukaan määrittyvän todellisuuden, kuka muu sitä voi määritellä, kuin henkilö itse?
Omalla kohdallani tykkään ihan mielettömästi tutkailla kaikkia teknisiä laitteita, kasata uusia kalusteita ohjeiden mukaan, mutta samalla myös nautin meikkaamisesta, piirtämisestä ja suuttuessani myönnän olevani hieman draama queen. Ainakin poikaystävälle.
Toivottavasti lapset saa kasvaa sallivaan ja neutraaliin ympäristöön, missä oma yksilöllisyys on vahvuus, pidit sitten sinisestä tai punaisesta.
Käytiin Kaitsun kans toissapäivänä Helsingin Taidemuseossa Yayoi Kusaman taidenäyttelyssä, josta postauksen kuvat on. Näyttely on ihana, täynnä värejä, ja kaikkea vähän erikoista ja pilkkuja kaikissa muodoissaan. Käykää kurkkaan!
Nina
Ei kommentteja